Kirjoitus on kirjailijan esipuhe Pasi Hännisen dokumenttiromaaniin ”Nälkäluokitus. Naftali Frenkelin tarina”. Kirjan arvioitu ilmestymispäivä on 23.2.2026, ja se on ennakkotilattavissa Kiukaan verkkokaupasta.
Tämä kirja kertoo todellisesta miehestä, josta tiedetään hämmästyttävän vähän.
Naftali Frenkelin nimi löytyy arkistoista, raporttien alareunoista ja muistelmateksteistä, mutta hänen omia sanojaan ei ole säilynyt. Hän ei kirjoittanut muistelmia, ei antanut haastatteluja eikä jättänyt jälkeensä selityksiä. Silti hänen nimensä esiintyy kaikkialla, missä Neuvostoliiton pakkotyön järjestelmää kuvataan.
Hän ei ollut sen ideologi eikä sen julistaja. Hän ei johtanut vallankumousta eikä pitänyt puheita aukioilla. Naftali Frenkel oli organisoija – mies, joka teki kaaoksesta järjestystä ja ihmisistä hyödynnettäviä resursseja.
Hänen jälkensä näkyvät siellä, missä järjestelmä muutti kärsimyksen tuotantoluvuiksi: Solovetskin saarella, Vienanmeren–Itämeren kanavalla ja myöhemmin Baikal–Amurin radan rakentamisessa.
Hänen elämänsä on dokumentoitu hajanaisina sirpaleina kuulustelupöytäkirjoissa, muistioissa ja aikalaisten kertomuksissa. Toiset pitivät häntä neroa lähentelevänä organisaattorina, toiset laskelmoivana opportunistina, joka osasi elää järjestelmässä, jota toiset vain pelkäsivät. Hänen järjestelmänsä teki nälästä mitattavan, hallittavan osan leiritaloutta.
Kun aloin kirjoittaa tätä kirjaa, en halunnut tehdä elämäkertaa enkä dokumenttia. Halusin yrittää ymmärtää, millaisesta ihmisestä tulee Naftali Frenkel. Fiktiivinen muoto antaa mahdollisuuden siihen, mihin arkisto ei pysty: se voi yrittää tavoittaa ihmismielen, ei vain tapahtuneita asioita. Tämä teos ei siis perustu Frenkelin omiin sanoihin, vaan niihin, joita hän ei koskaan sanonut, mutta olisi voinut sanoa.
Frenkelin tarina on samalla tarina järjestelmästä, joka palkitsi kuuliaisuuden ja rankaisi kysymyksistä. Se kertoo ajasta, jolloin ihmiset saattoivat kadota, koska joku epäili heitä tai koska tuomittujen luvut eivät vielä täsmänneet vaatimuksiin. Vankileirille saattoi joutua siksi, että leireille tarvittiin ilmaista työvoimaa rakentamaan uuden ajan neuvostojärjestelmää.
Mutta ennen kaikkea tämä on tarina siitä, kuinka ihminen voi kadottaa itsensä, ilman että kukaan käskee niin tekemään.
Naftali Frenkel syntyi Osmanien valtakunnan Konstantinopolissa vuonna 1883 ja kuoli Moskovassa vuonna 1960. Hän oli juutalainen kauppias, vanki, virkamies ja rakentaja. Hänet muistetaan GULAG-järjestelmän tehokkuuden kehittäjänä, kanava- ja rautatierakentamisen organisaattorina ja Stalinin aikakauden hiljaisena teknokraattina. Frenkel oli mies, joka ei koskaan johtanut ideologiaa, mutta teki sen mahdolliseksi.
Kirjaa kirjoittaessani kysyin itseltäni usein, mitä meidän tulisi ajatella tällaisesta ihmisestä. Naftali Frenkel ei ollut poikkeus, koska vastaavanlaisia ihmisiä ilmaantuu järjestelmissä, jotka palkitsevat sokean tehokkuuden tavoittelun ja käskyjen noudattamisen.
Frenkelin hahmo on siksi vaarallinen. Hän voisi olla mahdollinen myös tänä päivänä – sellainen, jonka voi kuvitella mihin tahansa aikaan, mihin tahansa maahan, vastaamaan ensimmäisenä, kun kysytään: Miten tämän saa toimimaan?
Tämä kirja on yritys ymmärtää, ei puolustaa. Se on myös varoitus. Emme voi suojautua siltä menneisyydeltä, jota emme suostu näkemään.
Frenkelin tarina ei ole mukava, eikä sen kuulukaan olla. Se osoittaa, miten ihminen muuttuu välineeksi ja miten helposti me muut annamme sen tapahtua, kun järjestelmä puhuu tehokkuuden ja välttämättömyyden kieltä.
Älä siis lue tätä kirjaa kuin elämäkertaa.
Kuvittele Naftali Frenkel peiliksi. Frenkelin hahmo ei ehkä heijasta meitä suoraan, mutta sen takana on kysymys, joka koskee jokaista meistä:
Mitä olisin tehnyt hänen paikallaan?
Tämän kirjan tarina ei ole historian uteliaisuutta. Se on kertomus eettisestä kokeesta. Ja kuten historia on osoittanut, tarvetta uusille naftalifrenkeleille syntyy aina uudelleen. Me vain kutsumme heitä toisella nimellä, ajasta ja paikasta riippuen.
Vastaa