Suomentanut Timo Hännikäinen
Kirjoitus on ilmestynyt George Orwellin käännösvalikoimassa Sinä ja atomipommi. Kirjoituksia 1940-luvulta (2021). Teos on saatavilla Kiukaan verkkokaupasta.
Pari vuotta sitten eräs ystäväni, sanomalehden toimittaja, oli palovartiossa muutaman tehdastyöläisen kanssa. He alkoivat keskustella hänen sanomalehdestään, jota useimmat työläisistä lukivat ja arvostivat, mutta hänen kysyttyään heiltä, mitä he pitivät kirjallisuussivuista, vastaus kuului: ”Et kai luule, että me luetaan niitä? Tehän kirjoitatte melkein aina kirjoista, jotka maksavat kaksitoista shillinkiä ja kuusi pennyä! Ei meillä ole varaa maksaa kirjasta niin paljon.” He, ystäväni kertoi, olivat miehiä, joille oli aivan tavallista tuhlata useita puntia Blackpoolin rantakaupunkiin tehdyllä päiväretkellä.
Käsity kirjojen ostamisesta tai jopa lukemisesta keskivertoihmiselle liian kalliina harrastuksena on levinnyt niin laajalle, että se ansaitsee lähempää tarkastelua. On vaikea laskea tarkalleen, paljonko lukeminen maksaa tunnissa, mutta olen aloittanut tekemällä inventaarion omista kirjoistani ja laskemalla yhteen niiden kokonaishinnan. Lukuisat muut kulut huomioituani voin arvioida rahankäyttöäni viimeisten viidentoista vuoden ajalta melko luotettavasti.
Laskemani ja hinnoittelemani kirjat ovat niitä, jotka minulla on täällä asunnollani. Minulla on suunnilleen saman verran varastoituna toiseen paikkaan, joten tuplaan lopputuloksen saadakseni kokonaissumman. En ole ottanut lukuun erikoisuuksia, kuten korjausvedoksia, tärveltyneitä niteitä, halpoja paperikantisia painoksia, pamfletteja tai lehtiä, ellei niitä ole sidottu kirjaksi. En myöskään ole ottanut lukuun sellaisia jämäkirjoja – vanhoja koulukirjoja ja vastaavia – joita kasaantuu kaappien pohjalle. Olen laskenut mukaan vain ne kirjat, jotka olen tai joissakin tapauksissa olisin hankkinut omasta tahdostani ja jotka minun on tarkoitus pitää. Tässä luokassa minulla on laskujeni mukaan 442 kirjaa, jotka olen hankkinut seuraavin tavoin:
Ostettu (useimmiten käytettynä) 251
Saatu lahjaksi tai ostettu kirjakupongeilla 33
Arvostelu- tai vapaakappaleita 143
Lainattu ja jätetty palauttamatta 10
Väliaikaisesti lainassa 5
Yhteensä 442
Sitten hinnoittelumenetelmästä. Ostamani kirjat olen luetteloinut täysihintaisina, niin hyvin kuin kykenen sen muistamaan. Täysihintaisina olen luetteloinut myös minulle lahjaksi annetut kirjat sekä ne, jotka olen väliaikaisesti lainannut, tai lainannut ja jättänyt palauttamatta. Näin siksi, että kirjojen antamisessa, lainaamisessa ja varastamisessa tilit menevät enemmän tai vähemmän tasan. Omistan kirjoja, jotka eivät tarkalleen ottaen kuulu minulle, mutta monilla muillakin on minulle kuuluvia kirjoja. Niinpä kirjojen, joista en ole maksanut, voidaan katsoa vastaavan niitä, joista olen maksanut mutta joita en enää omista. Toisaalta olen listannut arvostelu- ja vapaakappaleet puolihintaisina. Se on suunnilleen saman verran kuin olisin maksanut niistä käytettyinä, ja ne ovat pääosin sellaisia kirjoja, jotka olisin ostanut ainoastaan käytettynä, jos lainkaan. Hinnoissa minun on välillä pitänyt turvautua pelkkään arvaukseen, mutta lukuni eivät ole kaukana todellisista. Hinnat ovat seuraavat:
£ s. p.
Ostetut 36 9 0
Lahjaksi saadut 10 10 0
Arvostelukappaleet yms. 25 11 9
Lainatut ja palauttamatta jätetyt 4 16 9
Lainatut 3 10 0
Kirjahyllyt 2 0 0
Yhteensä 82 17 6
Toisaalla sijaitseva kirjaerä mukaan luettuna omistan nähtävästi yhteensä lähes 900 kirjaa, joista maksanut 165 puntaa ja 15 shillinkiä. Niiden kertyminen on kestänyt noin viisitoista vuotta – itse asiassa kauemminkin, sillä jotkin kirjoista olen omistanut lapsesta saakka; mutta karkeasti arvioiden viisitoista vuotta. Tämä tarkoittaa 11 punnan ja yhden shillingin menoerää vuodessa, mutta summaan pitää lisätä muitakin kuluja täysien lukemiskulujeni arvioimiseksi. Suurimmat niistä ovat sanoma- ja aikakauslehdet, joihin kuluneen rahamäärän kohtuullisena arviona pidän kahdeksaa puntaa vuodessa. Se kattaa kahden päivälehden, yhden iltapäivälehden, kahden sunnuntailehden, yhden viikkolehden sekä yhden tai kahden kuukausittain ilmestyvän lehden hinnat. Tämä nostaa arviota 19 puntaan ja yhteen shillinkiin, mutta lopullinen summa on vain arvattavissa. Kirjoihin tulee ilmeisistä syistä usein käyttäneeksi rahaa saamatta mitään vastinetta. On kirjastojen jäsenmaksuja ja myös kirjoja, lähinnä Penguineja ja muita halpapainoksia, joita tulee ostaneeksi ja sitten hukanneeksi tai heittäneeksi pois. Kuitenkin muiden lukujeni perusteella näyttää siltä, että kuuden punnan lisäys vuotta kohden riittää täysin kattamaan tämänkaltaiset kulut. Siispä lukemiseni kokonaiskustannukset viidentoista viime vuoden ajalta ovat olleet suunnilleen 25 puntaa vuodessa.
Kaksikymmentäviisi puntaa vuodessa kuulostaa paljolta, kunnes alkaa verrata sitä muihin rahankäytön muotoihin. Se on lähes yhdeksän shillinkiä ja yhdeksän pennyä viikossa, ja tällä hetkellä 9 pennyä 9 shillinkiä vastaa noin 83 Players-merkkistä savuketta. Ennen sotaakin sillä olisi saanut alle 200 savuketta. Nykyisillä hinnoilla kulutan paljon enemmän rahaa tupakkaan kuin kirjoihin. Poltan kuusi unssia viikossa, puolen kruunun hintaan unssilta, joten kulutan siihen yhteensä lähes 40 puntaa vuodessa. Jopa ennen sotaa, kun sama tupakka maksoi 8 pennyä unssilta, käytin siihen yli kymmenen puntaa vuodessa; ja jos lisäksi join keskimäärin tuopillisen olutta kuuden pennyn hintaan päivässä, nämä kaksi tuotetta maksoivat minulle lähestulkoon 20 puntaa vuodessa. Tämä ei luultavasti paljoakaan ylittänyt kansallista keskiarvoa. Vuonna 1938 tämän maan asukkaat kuluttivat lähes 10 puntaa päätä kohden vuodessa alkoholiin ja tupakkaan; koska kuitenkin 20 prosenttia väestöstä oli alle 15-vuotiaita lapsia ja 40 prosenttia naisia, keskivertotupakoitsija tai -oluenjuoja kulutti varmastikin paljon enemmän kuin 10 puntaa. Vuonna 1944 vuosittainen kulutus päätä kohden oli vähintään 23 puntaa. Kun huomioidaan naisten ja lasten osuus väestöstä kuten edellä, 40 puntaa on kohtuullinen yksilökohtainen arvio. Neljäkymmentä puntaa vuodessa kustantaisi lähestulkoon askillisen Woodbines-savukkeita päivässä ja puoli tuoppia mietoa olutta kuutena päivänä viikossa – ei mikään suunnaton summa. Tietenkin inflaatio on nyttemmin vaikuttanut kaikkiin hintoihin, myös kirjojen hintoihin. Silti tuntuu ettei lukemisen hinta, vaikka ostaisi kirjoja lainaamisen sijaan ja tilaisi melko suurta määrää aikakauslehtiä, ole sen korkeampi kuin tupakoinnin ja juomisen yhteishinta.
Kirjojen hinnan ja niiden arvon välisen suhteen määrittäminen on kuitenkin vaikea tehtävä. ”Kirjat” sisältävät romaaneja, runoutta, oppikirjoja, hakuteoksia, sosiologisia tutkielmia ja paljon muuta, eivätkä niiden pituus ja hinta vastaa toisiaan, etenkään jos ostaa pääasiassa käytettyjä kirjoja. 500-säkeinen runo saattaa maksaa kymmenen shillinkiä ja tietosanakirja, johon turvautuu erityistapauksissa kahdenkymmenen vuoden ajan, saattaa maksaa kuusi pennyä. On kirjoja, joita lukee yhä uudelleen, kirjoja joista tulee oman mielen vakiokalustoa ja jotka muuttavat ihmisen koko elämänasenteen, kirjoja joihin kastaa jalkansa mutta joita ei koskaan lue kokonaan, kirjoja jotka lukee yhdeltä istumalta ja unohtaa viikon kuluttua; ja rahallinen hinta voi kussakin tapauksessa olla sama. Mutta jos lukemista pitää yksinkertaisesti ajanvietteenä, kuten elokuvissa käymistä, on mahdollista laatia karkea arvio sen hinnasta. Jos lukee ainoastaan romaaneja ja ”kevyttä” kirjallisuutta ja ostaa jokaisen lukemansa kirjan, niihin tulee kuluttaneeksi – olettaen, että kirjan hinta on kahdeksan shillinkiä ja sen lukemiseen kuluu neljä tuntia – kaksi shillinkiä tunnissa. Suunnilleen saman verran maksaa istuminen elokuvateatterin kalliimmalla paikalla. Jos keskittyy vakavampiin kirjoihin ja silti ostaa kaiken lukemansa, kulut ovat suunnilleen samat. Kirjat maksavat enemmän, mutta niiden lukeminen kestää kauemmin. Kummassakin tapauksessa kirjat jäävät lukijan haltuun lukemisen jälkeen ja ne voi myydä pois noin kolmasosalla niiden alkuperäisestä hinnasta. Jos ostaa vain käytettyjä kirjoja, lukemiskulut ovat tietenkin paljon pienemmät: kenties kuusi pennyä tunnilta on todenmukainen arvio. Ja jos kirjoja ei osta vaan ainoastaan lainaa ne yksityisestä kirjastosta, lukeminen maksaa noin puoli pennyä tunnilta. Jos ne lainaa julkisesta kirjastosta, se ei maksa käytännössä mitään.
Olen sanonut tarpeeksi osoittaakseni, että lukeminen on yksi halvimmista ajanvietteistä; radion kuuntelemisen jälkeen luultavasti kaikkein halvin. Entä mikä on summa, jonka britit tällä hetkellä käyttävät kirjoihin? En ole löytänyt minkäänlaisia tilastoja, vaikka sellaisia epäilemättä onkin. Mutta tiedän kyllä, että ennen sotaa tässä maassa julkaistiin vuosittain noin 15 000 kirjaa, ja lukuun sisältyvät uusintapainokset ja koulukirjat. Jos jokaista kirjaa myytiin 10 000 kappaletta – ja koulukirjatkin mukaanlukien tämä on todennäköisesti liian korkea arvio – keskivertokansalainen osti suoraan tai epäsuorasti vain noin kolme kirjaa vuodessa. Yhteensä nämä kolme kirjaa luultavasti maksaisivat yhden punnan, todennäköisesti vähemmän.
Nämä luvut ovat arvailua, ja olen kiinnostunut kuulemaan, jos jollakulla on esittää tarkkoja tilastoja. Mutta jos arvioni on edes oikeansuuntainen, se ei ole ylpeilyn arvoinen saavutus maalta, jonka väestö on lähes sataprosenttisesti lukutaitoista ja jossa keskivertokansalainen käyttää savukkeisiin enemmän rahaa kuin intialainen talonpoika ansaitsee koko elinaikanaan. Ja jos kirjojenkulutuksemme pysyy yhtä alhaisena kuin tähän saakka, myöntäkäämme edes sen johtuvan siitä, että lukeminen on vähemmän jännittävä ajanviete kuin koirakilpailuissa, elokuvissa tai pubissa käyminen, eikä siitä, että kirjat, hankki ne sitten ostamalla tai lainaamalla, maksavat liikaa.
Tribune, 8.2.1946
Suom. huom. Bank of Englandin verkkosivulla olevan inflaatiolaskimen mukaan 165 puntaa vuonna 1946 vastaa vuoden 2020 rahassa noin 7 067 eli pyöreästi 7 000 puntaa. Viimeksi mainittu summa taas on euroissa nykyisen kurssin mukaan noin 8 175 euroa. Orwellin kirjaostokset ovat siis nykyrahassa maksaneet noin 545 euroa vuodessa.
Vastaa